fbpx

Yöveden Ateljeekoti kiinnostaa lähiruoan ja taiteen ystäviä

Hymyilevä nainen istuu tuolissa, jonka takana seinällä on kaksi taulua.

Ristiinan Himalansaaressa sijaitsevasta Yöveden Ateljeekodista tuli kuvataiteilija Katja Antonoffin sielunmaisema jo lapsena. Parisen vuotta sitten hän muutti Hyvinkäältä Mikkeliin ja kehittää nyt ateljeekodista monipuolista matkailukohdetta.

Katja Antonoffin lääkärivanhemmat järjestivät paikassa ensimmäiset taidekurssit 90-luvun alussa omille kollegoilleen. Sinisen Saimaan taideinstituutti -nimellä kurssitoimintaa pyöritettiin vuodet 1993-2014.

”Äitini oli akvarellimaalari. Hän kiersi kesäisin kursseilla ympäri maata, ja minä olin usein mukana. Lopulta vanhempani alkoivat järjestää täällä taidekursseja Lääkäreiden kulttuuriseuran kanssa, että osallistujat saivat keskittyä kaikessa rauhassa kollegoiden seurassa taiteen tekemiseen. Niillä kursseilla minäkin innostuin akvarellimaalauksesta.”.

Yöveden Ateljeekoti toimii vuonna 1893 valmistuneessa entisessä Himalansaaren koulussa, Saimaan saaressa, keskellä ikivanhaa kulttuurimaisemaa. Naapurissa on idyllinen Himalansaaren kirkko vuodelta 1914 ja lähellä on myös laivalaituri.

”Olen pyörittänyt ja kehittänyt täällä liiketoimintaa kahden vuoden ajan osakeyhtiöpohjalta. Isäni on edelleen mukana toiminnassa tärkeänä taustatukena. Hän muun muassa lämmittää rantasaunan asiakkaille ja kertoo saunojille alueen rikkaasta historiasta. Lähellä on laivalaituri, joten tänne on luontevaa tulla isoillakin veneillä. Kirkko sopii hyvin vaikkapa kesähäiden järjestämiseen ja täällä voi järjestää hääjuhlat ja muita juhlatilaisuuksia toiveiden mukaan.”

Viime kesänä Antonoff kehitti yhdessä majoitusta tarjoavan Tuukkalan tilan ja luontoelämyksiä järjestävän Uhkua Oy:n kanssa kolme yöpymistä sisältävän pyöräilypaketin.

”Ideana on pyöräillä sähköpyörillä rento kulttuurireitti ja yöpyä kolme yötä pääkohteissa.  Majoittumisen ja saunomisen lisäksi täällä Ateljeekodissa tehdään myös taidetta, jonka saa aukkopahviin kehystettynä mukaansa.”

Monenlaisia taidekursseja

Yöveden Ateljeekodilla on ollut yli vuoden ajan verkkokauppa, jossa on esillä laaja kurssitarjonta. Akvarelli- ja temperamaalaukseen sekä kuvanveistoon erikoistunut Katja Antonoff opettaa itse akvarellikurssilaisia.

Akvarellimaalauskurssi on heinäkuussa, jolloin maalataan viiden päivän ajan sekä sisällä talossa että ulkona luonnon keskellä. Kaikilla kesän ja syksyn kursseilla vieraillaan myös Astuvansalmen kalliomaalauksilla. Marraskuun valo -kurssilla tutkitaan marraskuun herkkää valoa maalaamisen ja kirjoittamisen keinoin.

”Tulevana kesänä meillä on täällä myös päivän kestävä elävän mallin maalauskurssi. Kirjoittajille on tarjolla laaja valikoima erilaisia kursseja elämänkerran ja novellien kirjoittamisesta laulujen tekoon. Meillä on myös kirjoittajaretriittejä sekä hyvinvointia lisääviä taideterapeuttisia kursseja.”

Ihannemäärä kurssilaisia yhdelle kurssille on 10-12, jos he majoittuvat Ateljeekodilla. Tarjolla on huoneita ja aittoja, joissa voi majoittua 1-2 henkilöä. Majoittuvat kurssilaiset pääsevät nauttimaan täysihoidosta ja saunomaan rantasaunassa.

Ateljeekodin hulppeassa salissa on myös esillä Antonoffin myyntinäyttely.

”Voin vuokrata salia myös muille taiteilijoille myyntinäyttelyiden pitoa varten.”

Majoitusta matkailijoille

Ateljeekodin majoitustiloja voivat varata myös muut matkailijat ja pienryhmät.

Touko-kesäkuussa Ateljeekodista voi varata yksittäisiä huoneita aamiaisella, mutta myös koko Ateljeekoti on mahdollista vuokrata.

Myös heinäkuun puolivälistä alkaen koko Ateljeekodin voi varata omalle ryhmälle. Silloin tarjolla ei ole aamiaista, vaan miljööstä saa nauttia rauhassa oman porukan kesken. Majoitus varataan Airbnb-alustan kautta.

”Meillä on majoittunut myös karavaanareita, ja suunnitelmissa onkin vetää lähitulevaisuudessa sähköt pihapiirissä olevalle kentälle.”

Ainutlaatuisia tapahtumia

Kesän alussa 2.6. Yöveden Ateljeekoti järjestää avoimet ovet -tyyppisen tilaisuuden, jossa ristiinalaistaiteilija Anne Mäkeläinen kertoo omasta urastaan ja näyttää Annen amatsoni -dokumenttifilmin. Samalla pääsee tutustumaan esillä olevaan taiteeseen.

”Avoimet ovet -tapahtumassa pidän kahvilaa, esittelen paikkaa ja kerron mielelläni täällä olevista palveluista ja kurssitarjonnasta. Toivon, että paikalliset asukkaat, tällä seudulla vapaa-aikaansa viettävät ja veneilijät oppisivat käymään täällä.”

Katja Antonoff tekee yhteistyötä D.O. Saimaa -alkuperämerkin kehittäjiin kuuluvan keittiömestari Ilkka Arvolan kanssa. Ateljeekoti on mukana myös meneillään olevassa, kulttuuria ja lähiruokaa yhdistävässä Taste Saimaa -teemavuodessa.

”Lokakuussa järjestimme täällä illallistilaisuuden, josta saatiin hyvät kokemukset. Illallinen ateljeessa järjestetään tänä vuonna kolmena lauantaina elo-, syys- ja lokakuussa. Illallisille voi osallistua kuka vaan, ja se varataan verkkokaupastamme etukäteen. Järjestämme mielellämme myös ryhmille illallistilaisuuksia. Niitä voi tiedustella suoraan minulta. Olisi hienoa saada löytää yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voisi järjestää myös yhteiskuljetuksia vesitse.”

Lähiruoka näkyy monella tapaa.

”Kasvatan itse tänne pavut, vihannekset ja sipulit, teen kurpitsapikkelsit ja kerään sienet. Kesällä täällä kuopsuttelee maata kolme kanaa. Haluan, että asiakkaille on tarjolla paikallista lähiruokaa ja valitsen kaupastakin lähellä tuotettuja tuotteita. On hienoa, että naapureilta saamme joskus muikkujakin pöytään.”

Hankkeet vauhdittavat tuotteistusta

Katja Antonoff päätti Mikkeliin muutettuaan tutustua paikallisiin toimijoihin ja etsiä aktiivisesti yhteistyökumppaneita. Hän on päätynyt mukaan moniin kehittämishankkeisiin, jotka liittyvät tapahtumatuotantoon, ruokamatkailuun ja digipalveluiden kehittämiseen.

”Parhaillaan kehitän palvelujen tarinallistamista Tuote ja tarina -koulutuksessa. Osana tätä testasimme toukokuussa yrityksille tyky-päiväksi räätälöidyn ohjelman, joka sisälsi lähiruokaa ja akvarellimaalausta. Maalaaminen oli aluksi vapaata värin ja veden leikkiä. Yhteisissä katselmuksissa syntyy hienoja oivalluksia, kun maalauksista nousee esille erilaisia hahmoja tai maisemia. Päivän lopuksi valmiit teokset kehystetään aukkopahviin kotiin vietäväksi. Palautteissa kiiteltiin päivän olleen yhteisöllinen, hauska ja kynnyksen maalaamiseen pysyneen matalana. Samalla tuli testattua uusi, yrityksille suunnattu tuote.”

Ateljeekoti on mukana myös Mikkelin seudun kulttuurimatkailua kehittävässä laajassa Päämaja-hankkeessa.

Uudet ideat muhivat jo

Tällä hetkellä Katja Antonoff työskentelee talvikaudella opettajana, mutta hänen haaveensa on siirtyä lähivuosina kokonaan matkailuyrittäjäksi.

Toivelistalla on myös monitaiteellisen festivaalin järjestäminen.

”Tätä varten luon yhteistyökumppanuuksia ja etsin rahoitusta. Festivaalinkin järjestämisen kannalta tärkeää olisi tarjota yhteiskuljetuksia niin maanteitse kuin vesitse.”

Pohjoismaiden laajimmat kalliomaalaukset, Astuvansalmen kalliomaalaukset, sijaitsevat linnuntietä vain kahden kilometrin päässä.

”Päiväretken pystyisi hyvin järjestämään niin, että siihen sisältyisi käynti kalliomaalauksilla ja Himalansaaren kirkossa, minkä jälkeen voisi olla taidekierros ja lounas tai illallinen täällä. Mielelläni kuulisin tahoista, joita kiinnostaisi räätälöidä kuljetuksia ja järjestää opastuksia kalliomaalauksille.”

Antonoff toivoo, että Yöveden Ateljeekodista tulee paikka, johon erilaiset kävijäryhmät uskaltavat ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä.

”Haluaisin, että asiakkaat uskaltaisivat soittaa, voiko tänne tulla tutustumaan, saako varata omalle porukalle illallisen tai pystyisikö heille räätälöimään oman kurssin. Näytän tiloja mielelläni, kun olen täällä ja pystyn esittelemään myös Himalansaaren kirkkoa.”

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Julkaistu: 29.05.2024