Hae sivustolta

Se on Yrittäjän päivä – MikseiMikkelin juhlavuoden yrityspalvelusetelin saajat valittu

Yrittäjät tekevät kasvun ja ovat juhlapäivänsä ansainneet. Onnittelemme lämpimästi kaikkia yrittäjiä! Yrittäjien tärkeän päivän kunniaksi julkistamme Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n yrityspalvelusetelin saajat.

MikseiMikkeli julkaisi kesäkuussa haettavaksi 10 yrityspalveluseteliä yhtiön 10-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Kunkin setelin arvo on 1 000 euroa, ja niiden avulla tuetaan Mikkelissä toimivia mikro- ja pk-yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvussa. Tukea oli mahdollista hakea myös myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen sekä digitaalisiin ratkaisuihin, kuten verkkosivujen ja verkkokaupan parantamiseen. Hakuaika oli 31.8. saakka ja hakemuksia vastaanotettiin määräaikaan mennessä 24 kappaletta. Palvelusetelin saajat on nyt valittu.

”Olemme iloisia voidessamme juhlistaa 10-vuotista taivaltamme näin konkreettisella tavalla. Setelien avulla yritykset voivat hankkia asiantuntija-apua kehittämiseen ja samalla vahvistaa omaa panostustaan tulevaisuuteen,” sanoo yritysten neuvonta- ja kehittämispalveluista vastaava palvelujohtaja Mari Meriläinen.

Valitut yrityspalvelusetelin saajat (aakkosjärjestyksessä) ovat:

  • BigPix
  • Harri Haavikko Oy
  • MökkiPiste Oy
  • Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy
  • Raijan Aitta Oy
  • Ratsastuskeskus Villit Oy
  • Tmi Näytellä ja Näprätä
  • Valola Oy
  • Volat Oy

Yksi palveluseteleistä kohdistettiin Vuoden mikkeliläinen verkkokauppa -palkintoon (1 000 €) yritykselle, joka on onnistunut Digiportaat-hankkeen asiakkaana luomaan toimivan, houkuttelevan ja asiakaslähtöisen verkkokaupan. Saaja on julkistettu jo 21.8. ja tunnustuksen on saanut

  • Kirjalan Kahvipaahtimo Oy

Kehitysprosessi käytännössä

Yrityspalvelusetelin avulla tuensaajat voivat hankkia kehittämispalveluja mikkeliläisiltä palveluntuottajilta ja he panostavat kehittämistoimeen myös omaa pääomaansa. Myönnetty tuki maksetaan yrityksille tositteita vastaan, ja toimenpiteet tulee toteuttaa vuoden 2025 loppuun mennessä.

MikseiMikkeli kerää kokemuksia ja palautetta setelin vaikutuksista vuoden 2026 aikana, jotta tuen vaikuttavuutta voidaan arvioida.

Lisätiedot:

Mari Meriläinen, palvelujohtaja, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, puh. 040 547 9716, mari.merilainen@mikseimikkeli.fi