Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy luo elinvoimaa Mikkelin seudulle tukemalla yritysten, matkailun ja toimintaympäristön kehittymistä. Yhtiö palvelee vuosittain 1400 yritysasiakasta ja tarjoaa kokonaisvaltaista tukea Mikkeliin sijoittumisessa. Yhtiössä työskentelee hybridimallilla 40 eri alojen asiantuntijaa.
Haemme joukkoomme osaavaa
Vesialan asiantuntijaa
Hankkeet rahoitetaan Interreg Central Baltic –ohjelmasta ja ne toteutetaan osana Blue Economy Mikkeli (BEM) Osaamiskeskuksen toimintaa. BEM on puhtaan veden pääkaupunki Mikkelin koordinoima yhteistyöverkosto, joka edistää vesialan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, liiketoimintaa sekä koulutusta. Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo ja sen testausympäristöt tarjoavat ainutlaatuiset puitteet vesialan kehittämiselle ja kansainväliselle yhteistyölle.
Vesialan asiantuntija työskentelee kahdessa kansainvälisessä Itämeren alueen yhteistyöhankkeessa, joiden tavoitteena on kehittää kestävää vesihuoltoa, parantaa jätevesien käsittelyä ja vähentää ympäristökuormitusta. Päävastuu on SIWat-hankkeessa, jossa keskitytään uusioveden hyödyntämisen ratkaisuihin. Lisäksi asiantuntija osallistuu Balt-Plast-Free-hankkeeseen, jossa kehitetään keinoja mikromuovipäästöjen hallintaan ja vähentämiseen.
SIWat -hankkeessa pilotoidaan yhdyskunta- ja teollisuusjätevesien uudelleenkäyttöä teollisuudessa vähentäen riippuvuutta kunnallisesta juomavedestä. Hanke testaa menetelmiä ja teknologioita, jotka mahdollistavat kustannustehokkaan ja EU lainsäädännön mukaisen veden uudelleenkäytön. Hankepartnerien kotimaat ovat Suomi ja Viro.
Balt-Plast-Free -hankkeessa vähennetään jätevedenpuhdistamoista vesistöihin ja Itämereen päätyvien mikromuovien päästöjä kehittämällä ja pilotoimalla uusia teknisiä ratkaisuja yhdessä suomalaisten ja virolaisten kumppaneiden kanssa.
MikseiMikkeli toimii hankkeissa päätoteuttajana.
Mitä tehtävässä menestyminen edellyttää?
Asiantuntija osallistuu hankkeiden tekniseen toteutukseen, pilottien toimintaan ja koordinointiin sekä yhteistyöhön vesihuoltolaitosten, tutkimusorganisaatioiden, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Työssä yhdistyvät tekninen asiantuntijuus, kansainvälinen hanketoiminta, käytännön pilotointi, hankintojen tekninen valmistelu sekä tulosten viestintä.
Keskeiset tehtävät:
- Jäteveden uusiokäyttöön ja kestävään vesihuoltoon liittyvien ratkaisujen arviointi, pilotointi ja kehittäminen yhteistyössä projektipäällikön ja hankekumppaneiden kanssa
- Hankkeen teknisten toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus
- Kenttätyö sekä yhteistyö hankekumppaneiden, vesihuoltolaitosten, yritysten, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa
- Uusioveden laadun, käyttökohteiden ja soveltuvuuden arviointi teollisuuden ja muiden käyttäjien tarpeisiin
- Teknisten ratkaisujen arviointi sekä suositusten laatiminen projektipäällikön päätöksenteon tueksi
- Osallistuminen tarvittaessa ympäristölupaprosesseihin ja muihin viranomaisprosesseihin teknisenä asiantuntijana
- Pilottien suunnittelu, käytännön toteutus ja seuranta sekä tulosten kokoaminen, analysointi ja raportointi
- Osallistuminen veden uudelleenkäyttöprosessien digitaalisen mallin kehittämiseen
- Teknisten selvitysten, ohjeistusten ja koulutusmateriaalien laatiminen
- Osallistuminen hankintoihin ja hankintaprosesseihin teknisenä asiantuntijana
- Osallistuminen hankkeen viestintään, tapahtumiin ja sidosryhmätilaisuuksiin teknisenä asiantuntijana
- Kansallinen ja kansainvälinen sidosryhmäyhteistyö
- Osallistuminen tarvittaessa hankkeiden käytännön toteutukseen ja yhteisiin tehtäviin, kuten tilaisuuksien, kokousten ja tapahtumien järjestämiseen, viestintään sekä tekstien ja materiaalien tarkistamiseen ja viimeistelyyn
Odotamme sinulta:
- Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. vesihuoltotekniikka, ympäristötekniikka, kemia tai muu soveltuva ala)
- Kokemusta vesialalta, erityisesti jätevedenkäsittelystä ja vedenlaadun seurannasta
- Kiinnostusta uusiovesiratkaisuihin, kiertotalouteen ja vesistöjen suojeluun
- Hyvää suomen- ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
- Kykyä työskennellä itsenäisesti sekä osana kansainvälisiä verkostoja
- Valmiutta satunnaiseen matkustamiseen Suomessa ja ulkomailla
- Ajokorttia ja mahdollisuutta käyttää autoa työtehtävissä
Eduksi katsotaan:
- Kokemusta teollisen tai pilot-mittakaavan vedenkäsittelyprosessien suunnittelusta, rakentamisesta tai operoinnista.
- Kokemusta vedenkäsittelyprosessien mallintamisesta.
- Tuntemusta teollisuuden vedenlaatuvaatimuksista.
- Kokemusta veden käyttökohteiden ja veden soveltuvuuden arvioinnista teollisuuden tarpeisiin.
- Kokemusta ympäristölupahakemusten valmistelusta tai lupaprosesseihin liittyvistä tehtävistä.
- Kokemusta koulutus-, viestintä- tai asiantuntijamateriaalien tuottamisesta.
Tehtävän pääasiallinen työkieli on suomi, mutta hankkeen tuotokset ja materiaalit laaditaan englanniksi ja kommunikointi hankekumppaneiden kesken tapahtuu englanniksi. Työnkuva edellyttää jonkin verran matkustamista ja kentällä tapahtuvaa yhteistyötä hankkeiden pilottikohteissa.. Hankkeet ovat alkaneet 1.8.2025 ja niiden kesto on 36 kk.
Mitä sinulla on odotettavissa?
Tuleva työpisteesi sijaitsee puhtaan veden pääkaupungissa Mikkelissä. Meillä on tällä hetkellä voimassa etätyökäytäntö, mikä mahdollistaa etätyön tekemisen enintään 8 pv/kk työtilanteesi sen salliessa.
Tarjoamme vaihtelevan työn näköalapaikalla ja energisen ja kehittävän työyhteisön tuen. Henkilöstöetuina meillä on muun muassa virike- ja lounasetu, puhelinetu, polkupyöräetu sekä kattava vakuutusturva työssä ja vapaa-aikana. Kehitämme henkilöstömme työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia määrätietoisesti.
Näin haet tehtävää
Kuulostaako tämä sinun seuraavalta askeleeltasi?
Lähetä työhakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi viimeistään tiistaina 25.08.2026 osoitteella maarit.randelin@mikseimikkeli.fi. Lisätietoja antaa Maarit Randelin, 0440 361607 tai maarit.randelin@mikseimikkeli.fi
