Hae sivustolta

Kerimäeltä aletaan viedä puuelementtejä Ruotsiin

Punkaharjun Puutaito Oy on solminut yrityksen historian ensimmäisen suoran vientikaupan. Vuonna 1989 perustettu eteläsavolaisyritys toimittaa Ruotsiin rakentamisessa käytettäviä puuelementtirakenteita kesäkuusta lokakuuhun.

Pari viime vuotta ovat olleet haasteellisia puutuoteteollisuudelle, mikä sai yrityksen kartoittamaan vientimahdollisuuksia Ruotsiin ja Keski-Euroopassa etenkin Ranskaan.

”Saimme avitusta Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n Etelä-Savo goes global -hankkeeesta. Huomasimme, että tarvitsemme myyntiesitetyyppistä materiaalia ja niille maakohtaiset käännökset. Hankkeen kautta saimme hyvää konsulttiapua,” yrittäjä ja liiketoimintajohtaja puuseppä Tero Tirronen sanoo.

Hän syventyi Toteuta Oy:n Mika Pyykön kanssa pohtimaan yrityksen arvomaailmaa, asiakaslupauksia ja arvoketjuja, jotta esitteisiin saatiin selkeä kuva yrityksestä koti- ja ulkomaisia asiakkaita varten.

”Mikan kysymyspatterin avulla kävimme läpi sitä, ketkä ovat asiakkaitamme, mitä he haluavat ja mitä pystymme tarjoamaan. Olen pitkän linjan yrittäjä, joten tämä oli hyvä tarkistuspiste. Jumpan tuotoksena syntyi myyntiesite, jossa tulevat hyvin esille myös arvomme.”

Puurakentaminen yleistyy maailmalla

Yrityksen kehittämät ja valmistamat puuelementit sopivat kerrostalorakentamiseen ja tilaelementeiksi. Kaikki tuotteet valmistetaan asiakkaiden piirustusten mukaan hyödyntäen CNC-teknologiaa.  Asiakasyritysten vanavedessä yrityksen tuotteita on nähtävillä muun muassa Saksassa, Norjassa ja Meksikossa.

”Kotimassa toimitimme runkorakenteet Katajanokan Laiturille, joka voitti viime vuonna kansainvälisen puuarkkitehtuuripalkinnon. Toissa vuonna meidät valittiin Vuoden 2024 Puuteollisuusyritykseksi.”

Tero Tirronen on huomannut, että suomalaiset puuelementit kiinnostavat rakennusyrityksiä eri puolilla maailmalla. Maailmalla myös arvostetaan puuta uusiutuvana raaka-aineena.

”Suomi tulee jotenkin takamatkalta, vaikka maailmalla ovet ovat auki ja tuotteita pääsee esittelemään helposti asiakkaille. Puurakentamisen osuus kasvaa maailmalla. Nyt kuin kotimaassa on nihkeämpää, on hyvä hetki käydä ulkomailla tekemässä kauppaa, Meitä kiinnostavat etenkin sellaiset maat, joissa rakentamisen lainsäädäntö on lähellä suomalaista ja tullauskäytännöt ovat selkeitä.”

Hän korostaa, että puu on ainoa rakentamisen raaka-aine, joka kasvaa nopeasti takaisin. Puu on myös helposti työstettävä materiaali, joka taipuu moneen.

”Optimoimme ja mitoitamme raaka-aineen käytön elementtituotannossa niin, että tuotanto on räätälöityä ja kustannustehokasta.”

Punkalive-tuotemerkki siirtyi yhteistyöyritykselle

Yritys on kehittänyt ja patentoinut oman valmistusmenetelmän, jonka avulla on tehty kustannustehokkaasti viilupuusta erilaisia sisustusratkaisuja ja kalusteita. Viime vuonna Punkalive-tuotemerkki ja sen oikeudet siirtyivät tutuille yhteistyökumppanille, Interior Management Oy:lle, joka etsii nyt tuotteille uusia yritysasiakkaita koti- ja ulkomailta.

”Tämä oli meille hyvä ratkaisu. Interior Managementilla on oma show room Vantaalla ja saamme sitä kauttakin kyselyjä asiakasrajapinnasta. Punkalive-tuotemerkin tuotteita on ollut muun muassa messuilla ja suurissa tapahtumissa, kuten Slushissa ja Nordic Business Forumissa. Valmistamme tuotteet heille yksinoikeudella ja kehitämme yhdessä tuotesarjaa. Uutta ovat erilaiset tilanjakajat ja toimistojen vetäytymistiloihin suunnitellut tuotteet. Yhdessä viilaamme tuotteita niin, että hintakin asemoituu tolkulliseksi.”

Perinteinen tuotanto jatkuu Punkaharjulla

Yhtiö aloitti aikanaan tuotannon Punkaharjulla, missä valmistetaan edelleen teollisuudelle kuormalavoja ja rullatulppia.

”Emme valmista mitään bulkkilavoja, vaan teemme asiakkaillemme erikoislavoja 36 vuoden kokemuksella. Punkaharju sijaitsee metsäteollisuuden keskittymässä, mistä lavat kulkeutuvat teollisuuslaitoksille noin 100 kilometrin säteellä.”

Tilauskannan kasvu mahdollistaa uusien työntekijöiden palkkaamisen. Tällä hetkellä yrityksellä on suunnittelutehtävissä kolme osaajaa ja tuotannossa kymmenisen.

”Etsimme CNC-operaattoreita ja rakennuspuuseppäkoulutuksen käyneitä. Täältä löytyy kohtuuhintaisia asuntoja ja välimatkat ovat lyhyet. Meillä on paljon vetovoimatekijöitä muuhun maahan verrattuna. Pellossa on huono pilkkiä, täällä pääsee kalaan Puruvedelle.”

Selkeät kasvutavoitteet

Yritys haluaa profiloitua vaativiin puurakentamishankkeisiin räätälöityjen puuperäisten elementtien erikoistuottajana, joka vie tuotteitaan myös suoraan ulkomaille. Yrityksen liikevaihto on vaihdellut viime vuosina 5-7,7 miljoonan euron välillä.  

”Tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto lähivuosina. Meitä kiinnostaisi yhteistyö myös vientiagenttien kanssa. Ihanteellista olisi löytää puurakentamiseen erikoistunut myynti-insinööri, joka hallitsee lainsäädännön ja kykenee käymään sopimusneuvotteluja. ”

Viennin tueksi yrityskohtaista asiantuntija-apua

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n projektipäällikkö Outi Suoninen kertoo, että useampi pk-yritys on Etelä-Savo goes global -hankkeen avulla rohkaistunut aloittamaan vientitoimia ja laajentaneet uusille markkinoille. Hankkeen kautta yritysten on mahdollista saada de minimis- tuettua yrityskohtaista asiantuntija-apua viennin tueksi, mitä myös Punkaharjun Puutaito on hyödyntänyt.

Hankkeen kautta on tehty useiden vientiä aloittelevien yritysten kanssa vientisuunnitelmia sekä toteutettu markkinaselvityksiä, joissa on kartoitettu yritysten tarjoamaa peilaten kilpailutilannetta ja potentiaalisia asiakassegmenttejä, haettu kontakteja ja liidejä sekä toteutettu business-to-business tapaamisia yritysten vientiponnistelujen aloittamisen tueksi.

Suoninen kertoo, että hankkeen tavoitteena on auttaa yrityksiä aloittamaan kansainvälistyminen tarjoamalla eteläsavolaisille yrityksille matalan kynnyksen pääsy mukaan vientitoimenpiteisiin. Jos viennin aloittaminen tai laajentuminen uudelle markkina-alueelle kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä.

Lisätietoa

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Outi Suoninen, vientiasiantuntija, Etelä-Savo Goes Global -hankkeen projektipäällikkö, puh. 040 5438350 outi.suoninen@mikseimikkeli.fi

Savonlinnan hankekehitys Oy, Jukka Silvennoinen, puh. +358 50 466 9697 jukka.silvennoinen@savonlinna.fi

Etelä-Savo Goes Global on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n ja Savonlinnan hankekehitys Oy:n yhteinen ryhmähanke. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto. Lue lisää hankkeesta verkkosivuilta.