11 opiskelijaa Etelä-Savosta osallistui Baltic Circular Threads -hankkeen ensimmäinen koulutukseen maaliskuun alussa. Tarttoon kokoontui suomalaisia ja virolaisia nuoria kehittämään yrittäjyysosaamistaan kestävän muodin ja tekstiilialan näkökulmasta.
Etelä-Savosta koulutukseen osallistui 11 opiskelijaa ja Virosta 14 opiskelijaa. Kansainvälinen ryhmä työskenteli yhdessä kolmen päivän ajan ja perehtyi yrittäjyyden keskeisiin teemoihin. Mukana oli asiantuntijoita Mikkelin kehitysyhtiö Mikseistä ja Etelä-Savon ammattiopisto Esedusta.
Tarton koulutuspäivien aikana opiskelijat perehtyivät yrittäjyyteen, liiketoimintamalleihin, palvelumuotoiluun ja tarinankerrontaan. Ohjelma sisälsi luentoja, ryhmätöitä ja käytännön harjoituksia.
Opiskelijat pääsivät kehittämään omia liikeideoitaan ja testaamaan niitä yhdessä muiden osallistujien kanssa. Käytännönläheinen työskentely auttoi hahmottamaan, miten luovista taidoista voidaan rakentaa tuotteita, palveluja ja liiketoimintaa.

Koulutus koostuu kymmenestä moduulista, jotka toteutetaan lähiopetuksena sekä verkko-opetuksena. Baltic Circular Threads -koulutusohjelma opettaa kahden vuoden aikana kaikkiaan 96 nuorelle Suomesta ja Virosta yrittäjyys- ja kestävän kehityksen mukaisia liiketoimintataitoja muoti- ja tekstiilialalle.
Kehitysyhtiö tuo yritysosaamista ja uusia verkostoja
Kehitysyhtiö tuo hankkeeseen yritysosaamista ja yhteyksiä alueen yrityksiin. Sen rooli on tukea osallistujia liikeideoiden kehittämisessä ja tuoda koulutukseen käytännön näkökulmaa yrittäjyydestä.
Mikkelin kehitysyhtiö Miksein yrityskehittäjä Kirsi Mättölä korostaa hankkeen merkitystä nuorten yrittäjyysvalmiuksien kehittämisessä:
”Nuorilla on paljon luovuutta ja osaamista, mutta usein yrittäjyyden käytännön taidot ja verkostot puuttuvat. Tämä kansainvälinen koulutus antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää omia liikeideoita ja rakentaa kontakteja yli rajojen.”
Nyt meneillään oleva koulutus jatkuu verkko-opetuksena ja työpajoina, joissa osallistujat kehittävät liikeideoitaan mentorien tuella. Ohjelman viimeinen koulutustapahtuma järjestetään toukokuussa Mikkelissä, jossa opiskelija esittelevät kehittämiään liikeideoita ja tuotteita.

Hanke vahvistaa nuorten yrittäjyysosaamista ja tuo samalla uusia ideoita sekä kansainvälisiä verkostoja myös Etelä-Savon yrityskenttään. Baltic Circular Threads -koulutusohjelman seuraava koulutusjakso alkaa syyskuussa.
Tätä toimintaa on tuettu Baltic Circular Threads -hankkeessa, jota osarahoittaa Euroopan unionin Interreg Central Baltic -ohjelma 2021–2027.
Lisätietoja
Kirsi Mättölä, yrityskehittäjä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, puh. 0440 361 606, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi

