Hae sivustolta

Valtio lunasti Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävän alueen – historiallinen suojelupäätös tukee reittisuunnitelmia

Etelä-Savon ELY-keskus on lunastanut Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävän alueen. Arvokkaan suojelukohteen omistus siirtyi Suomen valtiolle 5.9.2025 päättyneen lunastuksen myötä luonnonsuojelualueen perustamiseksi. Omistusoikeuden muutoksen jälkeen alueen hallinnointi siirtyi Metsähallitukselle. Lunastuksella turvataan muinaismuistolain nojalla rauhoitetun alueen ainutlaatuisia luonto-, maisema- ja kulttuuriarvoja.

Astuvansalmen arvo on maakunnassa tiedostettu jo pitkään. Alue on tunnistettu valtakunnallisesti arvokkaana muinaismuistona ja luonnonsuojelualueena sekä maakunta- että yleiskaavoituksessa. Pääosat maalausaluetta vastapäätä sijaitsevasta Astuvansaaresta on jo aiemmin hankittu valtiolle.

”Itse maalausalueen suojelusta ei valtion ja maanomistajan kanssa kuitenkaan päästy sopimukseen, joten Etelä-Savon ELY-keskus haki valtioneuvostolta alueeseen lunastuslupaa heinäkuussa 2020. Lunastuskäsittely oli pitkäkestoinen prosessi asiaan kuuluneine muutoksenhakuvaiheineen. Tämän vuoden syyskuussa lunastus saatiin päätökseen ja Astuvansalmen maalauksia ympäröivä noin 8 hehtaarin alue tuli valtion omistukseen ja siirrettiin valtion luonnonsuojelualueita hallinnoivan Metsähallituksen hallintaan”, kertaa luonnonsuojeluasiantuntija Pasi Ryhänen ELY-keskuksesta.

Mikkelin kaupungissa Ristiinassa sijaitsevat Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat osa valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin kuuluvaa Ristiinan veskansan kulttuurimaisemaa. Lisäksi alue lukeutuu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi määriteltyihin Toijolan kylän historiallisiin kohteisiin. Nuoremmalle kivikaudelle ajoittuvat kalliomaalaukset ovat yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista kalliotaidekohteista ja matkailullisesti kiinnostava vierailukohde.

”Olemme tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä tämän Mikkelin alueen tunnetuimman ja omaleimaisimman matkailukohteen hyväksi. Omistusoikeuden siirtyminen valtiolle mahdollistaa maalausalueella kävijäkokemuksen kehittämisen entistä turvallisemmaksi ja asiakasystävällisemmäksi – suojeluarvot huomioiden”, kertoo Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishankkeen projektipäällikkö Tarja Pönniö-Kanerva.

Mikkelin kaupunki pitää tilanteen kehittymistä myönteisenä ja valmistelee tahollaan ulkoilureittisuunnitelmaa Suurlahdentieltä kalliomaalauksille.

”Kaupungilla on valmius päivittää aiempia ulkoilureittisuunnitelmia. Toivoaksemme saamme ne käsittelyyn Lupa- ja valvontavirastolle ensi talven tai kevään aikana. Aikataulu varmentuu sen myötä, millainen henkilöresurssi meillä on prosessissa käytössä”, toteaa kaupungin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs.

”Onneksi pohjatyötä on tehty ELY-keskuksen asiantuntijoiden ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksein matkailutoimijoiden kanssa. Arvioimme, että saisimme toimitettua reittisuunnitelman kesään mennessä Lupa- ja valvontavirastolle. Asiaa helpottaa nyt saatu hallinto-oikeuden päätös sekä alueen maanomistajan positiivinen suhtautuminen viralliseen ulkoilureittiin”, Äikäs jatkaa.

Lisätiedot

Tarja Pönniö-Kanerva, 0400 809107, projektipäällikkö, Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishanke, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy (31.12.2025 saakka)

Topiantti Äikäs, 040 1295152, maankäyttöjohtaja, Mikkelin kaupunki

Pasi Ryhänen, 029 502 4229, luonnonsuojeluasiantuntija, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Päämaja – Mikkelin matkailun kehittämishanke on Mikkelin kehitysyhtiö Miksein ja Sodan ja rauhan keskus Muistin ryhmähanke, jossa kehitetään Mikkelin historiaan ja kulttuuriperintöön perustuvaa uutta ja kestävää matkailuliiketoimintaa. Kehittämishanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja tuen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.