Hae sivustolta

Heli Mende tuo kansainvälistä osaamista Mikkelin matkailun kehittämiseen

Mikkelin ja Saimaan alueen matkailu sai alkuvuodesta vahvistuksen, kun pitkän linjan ammattilainen Heli Mende aloitti työnsä Lake Saimaa 2.0 -hankkeessa Mikkelin kehitysyhtiö Mikseissä. Hänellä on lähes kolmen vuosikymmenen kokemus matkailualalta, johon sisältyy työtä lentoyhtiöissä, hotelliketjuissa ja valtakunnallisissa matkailun kehittämisorganisaatioissa. 

Erityisen arvokasta Mikkelille ja Saimaan alueelle on Helin työkokemus Visit Finlandilla, jossa hän muun muassa johti kansainvälisen B2B-myynnin tiimiä sekä työskenteli USA:ssa Visit Finlandin Pohjois-Amerikasta vastaavana. Vastuulla oli koko Suomen matkailutarjonnan myynninedistäminen maailmalla ja kehityshankkeiden toteuttaminen, kuten StopOver Finland, jonka tavoitteena oli houkutella matkailijoita pysähtymään Suomessa ja tutustumaan suomalaisiin elämyksiin matkalla kaukokohteista Helsingin kautta Eurooppaan.

Matkailun edistäminen on pitkäjänteistä yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa

Matkailun edistäminen ei Heli Menden mukaan perustu yksittäisiin markkinointitempauksiin, vaan pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen tekemiseen, jossa strateginen suunnittelu ja yhteistyö alueen toimijoiden kanssa ovat keskiössä. 

Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista on aktivoida alueen yrityksiä mukaan kansainväliseen B2B-myynnin kehittämiseen. Heli painottaa, että monesti matkailijan kokemus syntyy useiden palveluiden kokonaisuudesta: majoituksesta, aktiviteeteista, ravintoloista ja kulttuurista. 

Siksi on tärkeää rakentaa yhteistyöhön pohjautuvia palvelukokonaisuuksia, jotka houkuttelevat kansainvälisiä asiakkaita ja tarjoavat heille aidosti kiinnostavan ja laadukkaan elämyksen. 

Heli tuo MikseiMikkelin matkailutiimiin syvää ymmärrystä eri markkina-alueista, käytännön kokemusta kansainvälisistä yhteistyömalleista ja innostavan otteen matkailun kehittämiseen. Hänen mukaansa Mikkelillä on vahvat mahdollisuudet profiloitua kiinnostavana kohteena, kunhan alueen osaaminen, palvelut ja viestintä hiotaan yhteen. 

Saimaan alueessa on valtavasti potentiaalia, ja nyt on erinomainen hetki rakentaa seudulle määrätietoisesti vahvaa kansainvälistä näkyvyyttä ja vetovoimaa, Heli sanoo.