Hae sivustolta

Kestävää kasvua matkailulle Mikkelissä

Matkailun kehittämistyön tavoitteena on vetovoimainen, ympärivuotinen matkailu, josta hyötyy koko Saimaan alue. Kehityshankkeiden kautta syntyy uusia tuotteita, parempaa saavutettavuutta, kansainvälistä tunnettuutta ja lisää matkailuliiketoimintaa koko Etelä-Savoon.

 

Saimaan alueen matkailua kehitetään yhteistyöllä

Teemme tiivistä maakunnallista ja ylimaakunnallista Lakeland- ja Saimaa-yhteistyötä alueen matkailun kehittämiseksi. Erityisesti kansainvälisen matkailun kehittämiseen ja markkinointiin tarvitaan leveitä hartioita – yksin olemme maailman markkinoille liian pieni. Kumppaneitamme ovat Savonlinna, Varkaus, Imatra ja Lappeenranta.

Haluamme nostaa Saimaan alueen Suomen kolmen merkittävimmän matkailualueen joukkoon pääkaupunkiseudun ja Lapin rinnalle.

Tavoitteena on kasvattaa matkailua suunnitelmallisesti, aitoja vahvuuksia hyödyntäen ja kulttuuriperintöä kunnioittaen, osana Saimaan kansainvälistä matkailualuetta.

Kansainvälisessä markkinoinnissa brändimme on VisitLakeSaimaa – Lakeland Finland. Markkinoinnin kärkiä ovat järviluonto ja ruoka.

Matkailun kasvu tehdään kehittämishankkeilla

Merkittävän osan työstämme alueen tunnettuuden ja vetovoiman kasvattamiseksi muodostavat EU-rahoitteiset kehittämishankkeet.

Hankkeilla vahvistamme alueen tunnettuutta kansainvälisillä markkinoilla, kehitämme kestävää matkailua, parannamme matkailukohteiden fyysistä ja digitaalista saavutettavuutta, tuotteistamme alueen historiaa ja kulttuuriperintöä, edistämme ruokamatkailua sekä kehitämme kestävää vapaa-ajan asumista.

Matkailuyrittäjä, haluatko mukaan?

Ota yhteyttä ja kysy lisää hankkeistamme. Olemme koonneet käynnissä olevat hankkeemme Kehittämishankkeet-sivulle.

Ota meihin yhteyttä