Hae sivustolta

Mikkelin elinvoima rakentuu yhteistyöllä – näin teimme sen vuonna 2024

Vuosi 2024 oli monella tapaa merkittävä. Mikkelin valinta NATOn maavoimien alaesikunnan sijaintipaikaksi vahvistaa Mikkelin asemaa kokonaisturvallisuuden ja kansainvälisen yhteistyön kentällä ja luo paremmat edellytykset monien toimialojen yritysten sijoittumiselle kaupunkiin.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toiminta perustuu kaupungin kanssa solmittuun palvelusopimukseen. Sen mukaisesti edistämme Mikkelin elinvoimaa, yritystoimintaa ja vetovoimaa pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. 

Yritysneuvonta tuo tukea kasvuun, kehittämiseen ja muutoksiin

Kohtasimme kaikkiaan 1403 asiakasyritystä yrityspalveluiden ja hankkeiden merkeissä. Järjestimme vuoden aikana 85 tilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 2892 henkilöä. Asiakastyytyväisyys säilyi vakaalla tasolla 3,9/5. Neuvoimme yrityksiä rahoituksen ja yritystukien haussa. 

MikseiMikkelin tuella käynnistettiin 69 uutta yritysten kehittämishanketta, joiden yhteisarvo oli yli 36 miljoonaa euroa. MikseiMikkelin hankesalkun yhteisarvo oli 6,8 miljoonaa. Kaiken kaikkiaan MikseiMikkelin, hankekumppaneiden sekä yritysten kehittämishankkeiden yhteisarvoksi tuli 49 miljoonaa euroa.

Etelä-Savon pääomarahasto, jonka kokonaispääoma on 3,5 miljoonaa euroa, on sijoittanut vuoden 2024 loppuun mennessä yhteensä 14 eteläsavolaiseen yritykseen. Pääomarahasto investoi nuoriin kasvuyrityksiin Etelä-Savon alueella. Yritysten digiosaamista, vientivalmiuksia ja vastuullisuutta vahvistettiin lukuisissa hankkeissa ja tilaisuuksissa. Yrityksiä sparrattiin myös omistajanvaihdosten, työllistämisen ja vienninedistämisen kysymyksissä.

Matkailu ja vapaa-ajan asuminen ovat Mikkelin elinvoiman keskeisiä kulmakiviä 

Tehtävämme on tukea matkailuyritysten kasvua ja vahvistaa Saimaan alueen vetovoimaa. Kehitämme vapaa-ajan asumista vastuullisesti.

Vuonna 2024 matkailu menestyi Mikkelissä vastoin trendiä. Rekisteröityjen majoitusvuorokausien määrä kasvoi +1,1 %, kun samaan aikaan koko maassa se väheni –0,7 % ja Järvi-Suomessa –5,7 %. Kansainvälisten majoitusvuorokausien määrä kasvoi Mikkelissä +4,4 %.

LakeSaimaa 2.0 -hankkeen myötä seitsemän mikkeliläistä yritystä avasi uusia kansainvälisiä markkinoita muun muassa Isoon-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Ranskaan. Kansainvälinen medianäkyvyys nousi 53 osumaan. Vaikuttajien mediaosumia kertyi peräti 107.

Päämajasi Saimaalla -brändin alla muodostettiin uusi matkailuyritysverkosto ja kehitettiin palveluita. Rekisteröity majoitusmyynti oli 10,4 miljoonaa euroa.

Sijoittuminen, vastuullisuus ja tulevaisuuden Mikkeli

Työmme tuloksena yrityksiin syntyi vuonna 2024 yhteensä 221 työpaikkaa ja Mikkeliin sijoittui 15 uutta yritystä. Käytännössä likimain kaikki kaupungin teollisuustontit olivat vuoden lopussa varattuna.

Vuoden aikana käynnistettiin 17 energiaintensiivisen teollisuuden sijoittumisselvitystä. Niiden yhteenlaskettu arvo oli noin 7 miljardia euroa. Selvitykset liittyivät erityisesti datakeskuksiin, aurinkovoimaan ja uusiutuvaan sähköön.

Aloitimme työn suorien EU-rahoitusten hankkimiseksi alueelle. Tavoitteena on siirtyä seuraavalla, vuonna 2028 alkavalla rahoituskaudella kohti kansainvälisiä konsortioita ja tuoda pienenevien rakennerahastojen rinnalle kokonaan uusia rahoitusmuotoja. Ensimmäiset tulokset työstämme olivat seitsemän jätettyä hakemusta Interreg Central Baltic -ohjelmaan.

Kehittämishankkeet Mikkelin hyväksi

Kehittämishankkeet muodostavat keskimäärin 75 % koko toimintamme volyymista ja ne rahoitetaan pääosin EU:n rakennerahastoista. Vuonna 2024 MikseiMikkelillä oli yhtäaikaisesti käynnissä jopa 22 hanketta. Niiden avulla toteutettiin kaupungin palvelusopimuksen mukaisia tehtäviä.

Kehittämishankkeet voi jakaa seuraavien otsikoiden alle:

  • Yritysten kasvu, kansain­välistyminen ja kilpailukyky
  • Matkailu ja vapaa-ajan asuminen
  • Verkostot ja alustaekosysteemit
  • Vastuullisuus ja kiertotalous
  • Kansainvälisyys ja investoinnit

Keskeisiä työmme tuloksia 2024

  • Saimaan kansainvälinen tunnettuus matkailukohteena on kasvanut
  • Kalliotaiteen pop-up infopiste Ristiinassa
  • Rekisteröidyt majoitusvuorokaudet kasvoivat vastoin yleistä trendiä
  • 15 Mikkeliin sijoittunutta uutta yritystä
  • 221 uutta työpaikkaa yrityksissä
  • Likimain kaikki kaupungin teollisuustontit varattuina
  • Sähköisen liikkumisen yrityskeskittymä
  • Useita teollisia investointeja arvoltaan kymmeniä miljoonia euroja
  • 7 miljardin euron arvosta investointiselvityksiä energiaintensiivisen teollisuuden sijoittumiseksi

Yhteistyö on edellytys vaikuttavalle kehittämiselle

MikseiMikkelin vaikuttavuus perustuu verkostomaisesti toteutettavaan yhteistyöhön: yritysten, kaupungin, korkeakoulujen, julkisten toimijoiden ja muiden kumppaneidemme panos on ollut ratkaisevassa roolissa tavoitteiden saavuttamisessa. Yhteistyö ei ole vain keino, vaan edellytys kestävälle ja vaikuttavalle kehittämiselle.

Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme! Teemme tätä työtä yhdessä Mikkelin tulevaisuuden eteen.

Ps. MikseiMikkeli täyttää 10 vuotta! Tule juhlimaan synttäreitä kanssamme Mikkelin torille torstaina 14.8. klo 9-13. Luvassa on arpajaiset ja hyvää seuraa. Tarjoamme kahvin ja pullan 200 ensimmäiselle. Nähdään siis torilla. Ajatella, että on tehty yhdessä hommia Mikkelin hyväksi jo vuosikymmenen ajan!

Ihmisiä kolmessa rivissä katsomassa kameraan, taustalla keltainen talonseinä