Hae sivustolta

BEM Osaamiskeskus III

BEM osaamiskeskus III -hankkeella toteutetaan ekosysteemisopimusta sekä koordinoidaan Blue Economy Mikkeli -osaamiskeskuksen kehittämistä ja käynnistetään sen palvelutoiminta.

BEM osaamiskeskus III-hankkeella toteutetaan Mikkelin kaupungin ja valtion välistä Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta, jonka teemana on yhdyskuntavesien kiertotalous. Hanke edistää osaltaan EU:n ja Suomen hallituksen määrittelemiä vihreän siirtymän ja digitaalisuuden teemoja alueellisesti Etelä-Savossa.

Hankkeella koordinoidaan Blue Economy Mikkeli (BEM) -osaamiskeskuksen toimintaa ja kehittämistä. Sillä vahvistetaan BEM:n asemaa ja tunnettuutta vesiosaamisen keskittymänä sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Hanke luo BEM:stä uudenlaista toimintaympäristöä ja yhteistyöverkostoa vesialan ja erityisesti veden kiertotaloutta edustavan liiketoiminnan, TKI-toiminnan ja koulutuksen tarpeisiin. Hanke nostaa BEM:n toiminnan seuraavalle tasolle hyödyntämällä kaupungin uuden jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettavaa ainutlaatuista TKI-ympäristöä. Hankkeessa panostetaan BEM:n markkinointiin ja viestintään sekä kehitetään edelleen vesiteknologia- ja vesihuoltoalan toimijoille, erityisesti yrityksille suunnattuja palveluita.

Blue Economy Mikkelin tavoitteena on kehittyä valtakunnallisesti tunnetuimmaksi ja kansainvälisesti merkittäväksi vesialan keskittymäksi, joka tuottaa uusia ratkaisuja vesihuollon ongelmiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Hankkeen päätoteuttaja on Mikkelin kaupunki, joka toteutetaan yhteistyössä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n kanssa. Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Mikkelin seutuvaliokunta. EU-rahoituksen myöntänyt viranomainen on Etelä-Savon maakuntaliitto.

Hankkeen kokonaisrahoitus 559 339 € ja EU-tuen osuus 335 604 €. 

Hanketta johtaa BEM-koordinaattori Juha Kauppinen, yhteystiedot tästä.

 

Hanketiedot

Aloituspäivä: 01.08.2024
Päättymispäivä: 31.07.2026
Hankkeen päätoteuttaja: Mikkelin kaupunki
Rahoittava viranomainen: Etelä-Savon maakuntaliitto
Hankkeen toteutusalue: Mikkelin seutu

Ota yhteyttä

Veera Kinnunen
Vapaa-ajan asumisen kehittäminen, Laiturilla ja Blue Economy Mikkeli
Heikki Silvennoinen
erityisasiantuntija, Blue Economy Mikkeli
Saija Tillgren
asiantuntija, kansainvälinen yhteistyö ja rahoitusohjelmat