fbpx

Yksinyrittäjän toimintatuki

Päivitys 1.10.2020: Yksinyrittäjän toimintatuen hakuaika on päättynyt 30.9.2020 klo 23.59.

Haun määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset käsitellään normaalisti.

Tuen vaikutukset muihin etuuksiin

Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyysturvan kanssa. Yrittäjien työttömyysturvan lainsäädäntö astui voimaan keskiviikkona 8.4.2020. Yksinyrittäjätukea ja työttömyystukea ei soviteta yhteen, eli toisen saaminen ei vaikuta toisen saamiseen tai sen määrään.

Mikäli yrityksesi on uusi ja saat starttirahaa, myöskään tämä ei nykyohjeistuksen perusteella vaikuta yksinyrittäjätuen myöntämiseen.

Mikäli yrityksesi hakee myös yleistä kustannustukea, saatu yksinyrittäjätuki vähennetään täysimääräisenä kustannustuesta ja tästä maksetaan ainoastaan ylimenevä osuus. Yleistä kustannustukea maksetaan ainoastaan, mikäli kustannustukeen oikeutetulle maksettava summa ylittää 2000 euroa.

Mikäli yrityksesi koronapidemiasta johtuvat tappiot ovat huomattavat ja kiinteiden kustannusten kuukausittainen osuus on suuri, ohjeistamme hakemaan ensisijaisesti yleistä kustannustukea. Yleisen kustannustuen hakemuksissa euromääräinen yläraja on 500 000 euroa, kun taas yksinyrittäjätuki on kaikissa tapauksissa kiinteä 2000 euroa ja maksettu yksinyrittäjätuki vähennetään yleisestä kustannustuesta. Mikkelin kaupungin käsittelemässä yksinyrittäjätuessa on kuitenkin merkittävästi suurempi hyväksymisprosentti ja nopeampi käsittely- ja maksatusaika.

Näin tukihakemuksesi käsitellään

Sähköisen lomakkeen lähetyksen tai paperisen lomakkeen vastaanottamisen yhteydessä saat hakemukseesi aikaleiman. Mikkelin kaupunki arvioi saapuneet hakemukset hakemusten vastaanottojärjestyksessä. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei suorittaa hakemuksen teknisen arvioinnin ja kaupungin vastuuvirkamiehet tekevät päätössuosituksen perusteella hakemuksestasi päätöksen.

Päätöksenteon jälkeen saat tiedoksiannon päätöksestä.

Myönteisen päätöksen saaneiden tukihakemus siirtyy automaattisesti maksatukseen hakemuksessa antamiesi pankkiyhteystietojen perusteella – sinun ei tarvitse tehdä erillistä hakemusta tai hyväksyntää maksatusta varten.

Koronalinja palvelee ja auttaa

Mikkelin seudun yritysten Koronalinja neuvoo ja auttaa yritysten toimintaan ja talouteen liittyvissä asioissa.
Palvelemme arkisin klo 8-16 numerossa 010 340 3080.