Henkilöstömme yksiköittäin

Johto


Juha Kauppinen

toimitusjohtaja, FT
0440 361 616 0440 361 616
juha.kauppinen(at)mikseimikkeli.fi

Vastaan siitä, että kehitysyhtiö tuottaa hyötyä Mikkelin seudulle, palvelumme ovat ajan tasalla ja tehokkaita ja yhteistyö toimii kaikilla tasoilla. Olen ollut Miksein ruorissa syksystä 2016 alkaen. EcoSairila-alueen kehittäminen kuuluu myös toimenkuvaani. 

Koulutukseltani olen fyysikko, filosofian tohtori. Erilaisista kehittämistehtävistä minulla on kokemusta jo toista kymmentä vuotta. Olen myös ollut perustajaosakkaana ja toimitusjohtajana vetämässä yliopistolähtöistä yritystä Jyväskylässä. Mikkeliin tulin Miktech Oy:n palvelukseen vuonna 2007.

Yrityksen perustaminen, sijoittuminen ja kasvattaminen


Hannele Hynninen

tontit, toimitilat ja messut
044 794 2217 044 794 2217
hannele.hynninen(at)mikseimikkeli.fi

Kirsi Mättölä

yrityskehittäjä, perustamisneuvonta
0440 361 606 0440 361 606
kirsi.mattola(at)mikseimikkeli.fi

Työskentelen yritysneuvojana Mikkelin kehitysyhtiö Mikseillä ja Uusyrityskeskus Dynamolla. Päätehtävänäni on aloittavan yrityksen neuvonta, liikeidean arviointi, rahoitusneuvonta, kannattavuuslaskelmat ja starttirahalausunnot. Neuvon yrityksen perustamista myös Maahanmuuttajat Etelä-Savon yritysten voimavaraksi -hankkeessa maahanmuuttajille ja kansainvälisille opiskelijoille. Lisäksi osallistun kehittyvien yritysten neuvontaan.

Olen tuotantotalouden DI ja suorittanut yritysneuvojan ammattitutkinnon ja erityisneuvonnan asiantuntijakoulutuksen.  Kokemusta yritysneuvonnasta minulla on Miksein lisäksi Miktechiltä ja ProAgria Etelä-Savosta yli kymmenen vuoden ajalta.

Heli Tavasti

Uusyrityskeskus Dynamo, perustamisneuvonta
050 350 2055 050 350 2055
heli.tavasti(at)uusyrityskeskus.fi

Heidi Lampinen

yrityskehittäjä
0440 361 619 0440 361 619
heidi.lampinen(at)mikseimikkeli.fi

Marjo Niittuaho-Nastolin

yritysrahoitus, startup-yritysten valmennus
0440 361 615 0440 361 615
marjo.niittuaho-nastolin(at)mikseimikkeli.fi

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri. Lisäksi minulla on opettajan pätevyys sekä HHJ tutkinto sekä yritysneuvojan erikoisammattitutkinto.

Olen työskennellyt erilaisissa yrityskehitystehtävissä lähes 15 vuoden ajan. Vastuullani Mikseissä on start-up yritysten sparraaminen ja konsultointi erilaisissa liiketoimintaosaamista vaativissa kysymyksissä.

Olen kehittänyt osaamistani erityisesti yrityksen rahoitukseen liittyvissä asioissa. Tunnen hyvin eri julkiset rahoittajatahot ja heidän palvelut, mutta myös yksityiset businessenkelit ja pääomasijoitustoiminnan. Olen Fiban ry:n Mikkelin alueen yhteyshenkilö.

Yrityksen kehittäminen ja kansainvälistyminen


Kimmo Haapea

teollisuuden uudistuminen
0440 361 613 0440 361 613
kimmo.haapea(at)mikseimikkeli.fi

Aki Hakala

kehittämisrahoitus, puutuoteala, puurakentaminen, vienti
0440 361 624 0440 361 624
aki.hakala(at)mikseimikkeli.fi

Päätehtäväni on tällä hetkellä kannustaa itäsuomalaisia puu- ja rakennustuotealan yrityksiä kehittämistyöhön ja hakemaan ennakkoluulottomasti vientimahdollisuuksia tuotteilleen pääasiassa Norjasta, Ranskasta ja Ruotsista tai jopa Iranista asti. Olen kilpailuttanut hyvin kokeneita puu- ja rakennustuotealan vientiammattilaisia yritysten kumppaneiksi ja avuksi. Työtä tehdään WIN-hankkeen www.win-hanke.fi kautta vielä tämän vuoden 2017 ajan.

Päätehtäväni lisäksi toimin yllättävän usein myös yritysten luottohenkilönä silloin, kun on tarve hakea ja löytää lisää resursseja eli rahaa ja osaavia tyyppejä tai jopa virkamiehiä yritysten kehittämistyöhön ja uudistamiseen.

Asiakkaiden arvostamaa kokemusta on kertynyt mitä erilaisimmissa ja usein puutuotealan ja puurakennusyritysten tai alan tutkimuslaitosten kanssa tehdyissä kehittämistehtävissä. Olen työskennellyt usean työnantajan palveluksissa ja kehittämistehtävissä eri puolella Suomea yli 25 vuoden ajan. Sinä aikana on ollut todella ilo huomata, miten mahtavia ja nokkelia tyyppejä eteläsavolaiset yrittäjät ja yhteistyökumppanit voivat eri toimialoilla parhaimmillaan olla, vaikka osataan sitä muuallakin, erityisesti synnyinseudullani Etelä-Pohjanmaalla.

Tervetuloa juttusille, kun haluat asioihin vauhtia !

Jussi Heinimö

biotalous, biojalostamot, TkT
040 544 0936 040 544 0936
jussi.heinimo(at)mikseimikkeli.fi

Päätehtäväni on seudun bioenergia-alan kehittäminen. Vastaan myös Miksein omien alaan liittyvien hankkeiden toteutuksesta. Tehtäviini liittyen olen mukana kansainvälisissä bioenergia-alan verkostoissa (IEA Bioenergy Task 40 ja International Biomass Torrefaction Council (IBTC)).

Minulla on lähes 20 vuoden monipuolinen kokemus energia-alan tutkimus- ja kehittämishankkeiden ja –ohjelmien toteutuksesta, hallinnoinnista ja johtamisesta. Koulutukseltani olen tekniikan tohtori (energiatekniikka).

Päivi Karhunen

hoiva-, terveys- ja hyvinvointitoimialat
044 794 2212 044 794 2212
paivi.karhunen(at)mikseimikkeli.fi

Jarmo Kastinen

tekninen asiantuntija, ICT
040 464 6279 040 464 6279
jarmo.kastinen(at)mikseimikkeli.fi

Koulutukseltani olen "aito ICT-nörtti" vuodelta 1988 Mikkelistä. Olin 2. vuosikurssilla Mikkelin kauppaoppilaitoksen opistoasteen Datanomi-koulutusohjelmassa (=edesmenneen ATK-Instituutin ATK-suunnittelijan ammattitutkinto) sekä suoritin yliopistoarvosanan tietojenkäsittelystä.

Valmistumiseni jälkeen olin toteuttamassa mm. "tuonaikaisia IoT haasteita" esimerkiksi  paperitehtaan toiminnanohjaus- ja lattiatason järjestelmiä, ennakoivan kunnossapidon ratkaisuja prosessinohjausliityntöineen, yliopistollisen sairaalan potilasviesti- ja -valvontajärjestelmä sekä laboratorioautomaation ratkaisu että valtakunnallisen GSM-operaattorin mobiililiikenteen hallinta- ja asiakaslaskutus järjestelmää.

Ennen Mikkeliin siirtymistä toimenkuvana minulla oli mm. ICT–managerin  tehtävät Pirkanmaalaisessa konepajateollisuuden konsernissa sekä eräässä nykyään pörssinoteeratussa softatalossa sekä koodinvääntöä about 50/50 suhteessa (client-server-  ja web -arkkitehtuurit)  mm. sanomanvälitysjärjestelmän kehittäminen (järjestelmien välinen InterOp ja rajapinnat), omien ohjelmistojemme markkinointia ja käyttöönoton tukea isoille suomalaisille teollisuuslaitoksille/-konserneille. Lisäksi vastuullani oli pyörittää omaa palvelinkeskustamme ja omaa tukipalvelutiimiämme sekä julkisia www-palvelujamme.

Mikkelin paluumuuton jälkeen osallistuin mm. paikkatietoon pohjautuvan karttapohjaisen mittaustiedon hallinta- ja visualisointijärjestelmän kehittäminen Lappeenrannan tekniselle yliopistolle Mikkeliin sekä Pelastustoimen tilannekuvajärjestelmän kehittämiseen.

Nykyisellään vastuualueeni on pääpiirteissään:

- Hanke- ja projektipäällikkyys yhtiön toteuttamissa nimetyissä ICT-painotteisissa hankkeissa/projekteissa

- Tukea ja konsultoida yhtiön muita hankkeita tai projekteja omalla asiantuntemuksellani

- "ICT-damager" (OTO) vastuualueena kehitysyhtiön ICT - ratkaisun kokonaisvaltainen kehittäminen ja johtaminen

Palveluarkkitehtuurin suunnittelu yhteistyössä kumppaneidemme kanssa

Budjetointi ja kustannusseuranta

ICT-hankintaprosessit ja näihin liittyvät kilpailutukset, sopimukset  ja toimitusten valvonta

Palvelujen käyttöönoton johtaminen

Järjestelmien ja palveluiden käyttöönotto- ja käyttäjätuki

Jukka Kumpusalo

yhtiön viestintä, Verkkokaupalla kasvua -valmennus
044 794 5694 044 794 5694
jukka.kumpusalo(at)mikseimikkeli.fi

Työskentelen tällä hetkellä viestintäpäällikkönä ja verkkoliiketoiminnan asiantuntijana Mikkelin kehitysyhtiö Mikseillä. Päätehtävänäni vedän maakunnallista Verkkokaupan kasvuohjelmaa yrityksille. Osallistun myös yritysneuvontaan sähköisen liiketoiminnan osa-alueilla.

Työhistoriani painottuu myyntiin, myymäläsuunnitteluun, tuotehallintaan ja markkinointiin Mikkelissä ja pääkaupunkiseudulla. Nykyisessä työssäni nautin aiemman myyntikokemukseni ja verkkokaupan myynnin periaatteiden yhdistämisestä, vertailusta ja erityisesti asiakkaan käyttäytymisen analysoinnista ja tavoista, joilla käyttäytymiseen voidaan vastata myyntiä lisäten. Usein asiakkaan kanssa törmätään kahteen periaatteeseen: (1) verkkokaupassa asiakas on keskiössä ja (2) kassavirta kertoo enemmän kuin mielipide.

Jos teet verkkokauppaa tai olet tällaista aloittamassa, ota yhteyttä ja katsotaan mitä Mikseillä on tarjota juuri Sinulle.

Anitta Sihvonen

sidosryhmäyhteistyö, kansainvälinen projektirahoitus
044 794 2767 044 794 2767
anitta.sihvonen(at)mikseimikkeli.fi

Mari Kivinen

erityisasiantuntija, Enterprise Europe Network
0500 449 286 0500 449 286
mari.kivinen(at)turkusciencepark.com

Työssäni Enterprise Europe Network -verkoston asiantuntijana autan kansainvälistyviä pk-yrityksiä löytämään tietoa ja kontakteja Suomen ulkopuolelta, apuna tässä tehtävässä on yli 60 maassa toimiva kollega-verkosto.

Olen koulutukseltani KTM, erityisen tärkeä opinahjo minulle oli Mikkelin BBA 90-luvulla. Vapaa-aikana minut voi tavata esim. jalkapallokentän laidalta, MP-junioripelaajia kannustamassa.  

Karoliina Tanskanen

Invest-in ja Venäjän kauppa
044 767 8482 044 767 8482
karoliina.tanskanen(at)mikseimikkeli.fi

Arttu Kotilainen

projektipäällikkö - DCFB
044 750 9721 044 750 9721
arttu.kotilainen(at)mikseimikkeli.fi

Petri Pelli

palvelujohtaja, yritysten neuvonta- ja kehittämispalvelut
050 372 4344 050 372 4344
petri.pelli(at)mikseimikkeli.fi

Matkailupalvelut


Maisa Häkkinen

matkailujohtaja
044 794 2219 044 794 2219
maisa.hakkinen(at)mikseimikkeli.fi

Toimin Mikseillä matkailujohtajana vastuualueena Mikkelin seudun matkailumarkkinointi, matkailun/vapaa-ajan kehittäminen ja matkailuneuvonnan palvelut. Vastaan myös maakunnallisen matkailun kehittämishankeen johtamisesta 2017-2019.

Olen työskennellyt matkailuyrityksissä myynnin, markkinoinnin ja johtamisen tehtävissä lähes 30 vuoden ajan. Nykyisessä tehtävässäni olen toiminut vuodesta 2010 alkaen. Koulutukseltani olen AMK Tradenomi ja MBA.

Yhteistyö, kansainvälisyys ja jatkuva kehittäminen ovat lähellä sydäntä. Työni tavoite ja motivaation lähde on Mikkelin seudun, Etelä-Savon ja Saimaan alueen menestyminen ja elinvoima.

Anne Inkeroinen

palvelusihteeri, matkailuneuvoja
044 794 5669 044 794 5669
anne.inkeroinen(at)mikseimikkeli.fi

Tuula Pihkala

vapaa-ajan asukkaat ja matkailu
0440 361 603 0440 361 603
tuula.pihkala(at)mikseimikkeli.fi

Marko Riabkov

matkailumarkkinointi, kansainväliset asiakkaat
044 794 5004 044 794 5004
marko.riabkov(at)mikseimikkeli.fi

Minna Gurney

matkailumarkkinointi, kotimaa ja digi
044 359 8655 044 359 8655
minna.gurney(at)mikseimikkeli.fi

Johanna Ripatti

projektiassistentti
044 719 0568 044 719 0568
johanna.ripatti(at)mikseimikkeli.fi

Titta Kyllönen

content Manager
0440 567 901 0440 567 901
titta.kyllonen(at)mikseimikkeli.fi

Päivi Sysmäläinen

markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori
0440 361 602 0440 361 602
paivi.sysmalainen(at)mikseimikkeli.fi

Anne Innanen

Mökit kuntoon -koordinaattori
0440 785 436 0440 785 436
anne.innanen(at)mikseimikkeli.fi

Palvelut alueelle, aluekehitys


Riitta Lappi

asiantuntija, hoiva-, terveys- ja hyvinvointialat
0440 361 621 0440 361 621
riitta.lappi(at)mikseimikkeli.fi

Toimin Mikseissä asiantuntijana MESVO-hankkeessa (Maahanmuuttajat Etelä-Savon yritysten voimavaraksi). Hoidan lisäksi Mikkelin kaupungin yksityisten päiväkotien hakuprosessia ja verkostotoimintaa. Erityisosaamiseni kohdistuu myös hoiva-, terveys- ja hyvinvointitoimialoihin.

Olen koulutukseltani terveystieteiden maisteri (terveystaloustiede). Olen toiminut erilaisissa kehittämishankkeissa Pohjois- ja Etelä-Savon alueilla yli kymmenen vuotta julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. 

Ilkka Liljander

hankintaneuvonta yrityksille ja aluetoimijoille
044 794 5695 044 794 5695
ilkka.liljander(at)mikseimikkeli.fi

Heikki Silvennoinen

turvallisuus- ja vientiasiantuntija
0440 361 628 0440 361 628
heikki.silvennoinen(at)mikseimikkeli.fi

Koulutukseltani kauppatieteiden maisteri ja tuotantotalouden insinööri. Lisäksi olen suorittanut vienti-insinööri-, toimitusjohtaja- sekä HHJ-koulutukset.

Olen työskennellyt kansainvälisessä kaupassa turvallisuussektorilla sekä erilaisissa yrityksen johtotehtävissä yli 15 vuoden ajan. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:ssä vastuullani ovat turvallisuuteen liittyvät projektit sekä yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tehtävät. Vedin myös Miktech Oy:n ympäristöturvallisuus –hankkeen, jona aikana osallistuin EcoSairilan vihreän teollisuusalueen kehittämiseen.  

Olen kehittänyt osaamistani erityisesti turvallisuuteen ja yrityksen kansainvälistymiseen sekä johtamiseen liittyvissä asioissa.

Harri Forsberg

hankeasiantuntija - EcoSairila
0440 177 664 0440 177 664
harri.forsberg(at)mikseimikkeli.fi

Kati Haverinen

ohjelmakoordinaattori, Memory Campus
0440 361 612 0440 361 612
kati.haverinen(at)mikseimikkeli.fi

Panu Jouhkimo

projektipäällikkö, EcoSairila -hanke
044 598 6854 044 598 6854
panu.jouhkimo(at)mikseimikkeli.fi

Olen koulutukseltani teollisuustalouden DI ja ympäristötekniikan AMK-insinööri. Olen toiminut monipuolisesti uusiutuvan energian, kiertotalouden ja resurssiviisauden parissa ja tunnen hyvin kotimaista jätehuolto- ja ympäristöalaa.

Työskentelen Mikkelin kehitysyhtiö Mikseillä kiertotalouden sekä vesi- ja ympäristöliiketoiminnan parissa kehittäen Mikkelin kaupungin EcoSairila-kehitysalustaa ja siihen liittyviä toimintoja. EcoSairila-kehitysalusta mahdollistaa kokeilut, pilotoinnit, tutkimuksen sekä liiketoiminnan teknisissä ja biologisissa materiaali- ja resurssikierroissa.

Jos olet kiinnostunut olemaan mukana EcoSairilan kehitysalustan toiminnassa ja suunnittelussa, ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä!

Tukipalvelut


Maarit Randelin

hallintopäällikkö
0440 361 607 0440 361 607
maarit.randelin(at)mikseimikkeli.fi

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri, pääaineena yrittäjyys.

Toimin Miksein back-office-tiimissä ja vastaan yhtiön ja hankkeiden taloushallinnosta. Olen Miksein johtoryhmän jäsen.

Tulin yhtiön palvelukseen Miktechin aikana vuonna 2006.

Tätä ennen hain muutaman vuoden työkokemusta pääkaupunkiseudulta todetakseni, että Mikkeli on sittenkin paras paikka tehdä työtä, kasvattaa lapset ja harrastaa.

Emmi Liikanen

viestintä ja verkkokaupan valmennus
044 359 8656 044 359 8656
emmi.liikanen(at)mikseimikkeli.fi

Reetta Väisänen

talous- ja hankehallinto
044 794 2211 044 794 2211
reetta.vaisanen(at)mikseimikkeli.fi