fbpx

Tule meille töihin digitaalisen palveluyhteisön rakentajaksi

Yrittäjän sähköiset palvelut kuva 800x600

Mikkelin seutu on Suomen toiseksi suurin vapaa-ajan alue. Osan – jopa yli 80 vuorokautta – vuodesta vapaa-ajan asunnollaan viettävät asukkaat  ovat  tärkeä voimavara  Mikkelin seudulla  ja koko Etelä-Savon maakunnassa  asiakkaina ja palvelujen käyttäjinä.

 Tavoitteenamme  on, että  asiakkaat  ja  alueemme  yritykset – kysyntä  ja  tarjonta – kohtaisivat nykyistä paremmin.  Tätä varten tarvitsemme uudenlaista ajattelua ja yhteistyötä. Tarvitsemme digitaalisen, skaalautuvan  palveluympäristön, joka tuo asiakkaan lähelle  juuri  hänelle hyödylliset palvelut  ja toisaalta  tekee asiakkaan palvelun sujuvaksi  ja tehokkaaksi pienellekin yritykselle. Haluamme rakentaa seuraavan sukupolven digitaalisen palvelualustan.

Oletko sinä etsimämme  hankkeen  vetäjä, joka ymmärtää verkostoyhteisöjen mahdollisuudet digitalisoituvassa maailmassa ja haluaa kehittää alansa johtavan palvelualustan yhteistyössä  Mikkelin  alueen  avaintoimijoiden kanssa?

Tehtävänäsi on luoda toimiva, skaalautuva ja asiakasyhteistyöhön perustuva liiketoimintamalli ja -suunnitelma toteutuksen ensimmäiselle vaiheelle. Palveluympäristön toteutusvaihe on tarkoitus aloittaa viimeistään vuoden 2020 alussa.

Odotamme  sinulta  erityisesti  myynti- ja markkinointiosaamista, yritystoiminnan ymmärrystä sekä digitaalisen palveluympäristön ymmärrystä.

Lisäksi arvostamme soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja  aktiivista oma-aloitteista työskentelyotetta. Innostut ja saat innostuksesi tarttumaan  myös  muihin.  Tehtävässä onnistuminen edellyttää  yhteistyöverkoston rakentamista  ja samalla luo mahdollisuuden kasvaa  tehtävän mukana laajenevaan vastuuseen.  Tukenasi ovat positiivinen, asiantunteva ja kannustava työyhteisö, kokenut tukiryhmä  sekä alkuvaiheen yritysrahoittajat.

Työsuhde on  alkuvaiheessa määräaikainen, 31.12.2019 asti.  Tavoitteena on käynnistää  palveluympäristön toteutusvaihe 1.1.2020 mennessä, jolloin työsuhde voi myös jatkua.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus  CV:n ja palkkatoiveen kera  18.8.2019 klo 14 mennessä Oikotien kautta tai sähköpostilla osoitteeseen:  juha.kauppinen@mikseimikkeli.fi

Julkaistu: 08.07.2019