fbpx

Hyväntuuliset kaupunkitarrat värittävät Mikkelin kesää

Osana Mikkelin kaupungin brändiuudistusta, kaupunki elävöittää katukuvaa kesällä 2019 erilaisilla kaupunkitarroilla. Tarroja löytyy yhteensä 18 kappaletta ja ne on sijoitettu suurelta osin Mikkelin kantakaupungin alueelle. 12 erilaista tarraa on kiinnitetty asfalttiin. Loput on löydettävissä kaupunkialueen sähkökaapeista. Tarrat voi tunnistaa tunnisteesta #ihanmikkelistä. ”Suurin osa tarroista kiinnitetään tänään perjantaina. Muutaman tarran kiinnitys jää ensi viikon alkuun”, kertoo kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen.

”Tarrojen tekstit on suunniteltu hymy huulessa ja pilke silmäkulmassa”, Hänninen jatkaa. ”Tarrojen aiheiksi on valittu erilaisia teemoja suomalaisten puhumattomuudesta paikallisiin erikoisuuksiin. Muun muassa savolainen ratikka ja Kirkkopuisto ilman kirkkoa ovat päässeet tarroihin”, Hänninen vinkkaa.

Tarrojen ideoita on työstetty muun muassa kaupunkimarkkinointitiimissä, joka koostuu kahdestakymmenestä kaupungin eri yksiköiden, konserniyhtiöiden ja muiden sidosryhmien edustajasta. Tarrojen ideoinnissa hyödynnettiin myös markkinointitoimisto Avidlyä, joka on myös luonut tarroille visuaalisen ulkoasun.

”Kaikkia ideoita ei käytetty kerralla. Kuluvan kesän palautteen pohjalta arvioidaan jatketaanko kampanjaa tulevina kesinä. Tulevina kesinä tarroja voitaisiin mahdollisesti liimata myös aluekeskuksiin”, Hänninen suunnittelee.

Osana kampanjaa kaupunkitarrojen ympärille lanseerataan Instragram-haaste. Haaste julkaistaan Mikkelin torin lavan avajaisissa maanantaina 1.7. klo 13 alkaen.

Julkaistu: 02.07.2019